Suomi-brändistä vielä

Pakko vielä kommentoida tätä Suomi-brändiä, joka erilaisten tutkimusten ja tilastojen perusteella muokkautuu. Tämän päivän Helsingin Sanomien (HS 24.9.08) pääkirjoituksessa todettiin, että Suomen koulut nousevat läntisten maiden kärkeen koulujen väkivaltatilastoissa. Ihmettelen todella paljon, että jostain merkillisestä syystä Suomessa ajatellaan USA:n mallin mukaisesti, että aseen säilyttäminen kotona on jollain tavalla ihmisten perusoikeus. Jos jonkun on jostain syystä välttämätöntä metsästää, asetta voisi säilyttää metsästysseuran tiloissa. Ja muuta ampumaharrastusta varten aseita voi säilyttää ampumaratojen tiloissa. Parasta olisi, että nykyisenlaajuinen tappovälineiden käyttö kuitenkin rajoitettaisiin huomattavasti pienemmäksi. Aselupien lepsua myöntämistä ei jostain syystä ole pidetty ongelmana eikä puutteellisiin luvanhakijan haastatteluihin ole puututtu. Suomessa aseen omistamista pidetään ilmeisesti jonkinlaisena perusoikeutena, jota ei liiemmin tulisi rajoittaa. Suomi onnistuikin brändäämään maata merkillisellä tavalla, kun edustajamme vastustivat (Jokelan ampumisten jälkeen!) EU:n direktiiviä, joka rajoittaa aseluvan myöntämisen alle 18-vuotiaille. Suomi vastusti direktiiviä viimeiseen asti, mutta onneksi hävisi. Todellä hävettävää, että tämä on yksi niistä asioista, joiden puolesta Suomi oli valmis pistämään paukkuja peliin EU:n neuvotteluissa.

Eilen uutisoitiin, että Suomi on EU-maiden kärjessä työpaikkakiusaamisessa. YLE:n uutisessa kerrottiin, että Suomessa neljäsosaa työntekijöistä on kiusattu työpaikalla. Suomalaisessa tavassa olla ja elää on jotain todella merkillistä. Meiltä puuttuu monissa maissa tuttu jutustelu ihmisten kesken vaikkapa kaupan kassajonossa tai työpaikan käytävällä. Varmasti monella on ollut tilanne, että töissä joku tulee vastaan ahtaalla käytävällä, mutta kävelee ohi ikään kuin ei huomaisi. Olisi ihanaa, jos ihmiset ottaisivat tietoiseksi tavoitteeksi, että joka päivä juttelisivat tai vähintäänkin hymyilisivät satunnaiselle vastaantulijalle tai työpaikan puolitutulle.

Kesällä uutisoitiin myös, että Suomi käyttää OECD-maista lähes vähiten rahaa terveydenhuoltoon. Tiukasta budjetista huolimatta hoidon laatu on onnistuttu vielä toistaiseksi pitämään huipputasolla ja terveydenhuoltomme sijoittuu vielä toistaiseksi OECD-maiden vertailussa kustannustehokkuudelta maailman kärkijoukkoon. Meillä laatu on varmasti pitkälti peräisin työntekijöiden, hoitajien ja lääkäreiden, selkänahasta. Motivoitunutta ja työhönsä sitoutunutta henkilökuntaa arvostetaan kuitenkin pelottavan vähän. HUS:n vallitseva kriisi on jo nyt heikentänyt työhön sitoutumista. Lähipiirin lääkärit ovatkin keskustelleet siitä, että mikäli heidän asiantuntemustaan ja työtään ei arvosteta ja mielipitetiä kuunnella, ei ole kiinnostusta tehdä kuin minimi ja lähteä töistä kotiin tarkalleen silloin, kun työaika virallisesti päättyy. Nykyäänhän suuri osa lääkäreistä tekee pidempää päivää kuin heidän kuuluisi tehdä eikä läheskään kaikki merkitse ylitunteja ja hae niistä korvausta. Saa nähdä, kuinka pitkään Suomi keikkuu tämän OECD- maiden vertailun kärkijoukossa. Mielenkiintoista vertailussa oli myös, että USA käyttää rahaa terveydenhuoltoon enemmän kuin mikään muu maa ja samalla hoitotulokset olivat huonommat kuin missään. Samalla maan terveydenhuoltojärjestelmä on todella epätasa-arvoinen. Maassa kuolee vuosittain noin 20 000 ihmistä sen vuoksi, että heillä ei ole varaa tarvittavaan ja parantavaan hoitoon. Eläköön yksityinen vakuutusjärjstelmä!